keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Tikrut ja Zoya

Monen yrityksen ja erehdyksen kautta päädyin yrittämään tehdä tiikerikynsiä, jotka muuten siis olivat ekat eläinkuviolliset kynnet jotka olen ikinä tehnyt. Käytin myös ekaa kertaa ginan oranssia (nimeä en muista), ja vaikka ei ole ihan minun värini, mutta silti nätti.

Sitten päästään miitistä saamaani Zoyan lakkaan. Ensimmäiseksi halusin testata upean Blazen, joka hurmasi jo sitä swatchatessa. Päätin tehdän accent manin, jotta itse lakka pääsisi enemmän oikeuksiina. Nyt, jo toisena päivänä lakka on lohjennut:/ Haluan uskoa että se on a.) koska olen kohdellut kynsiäni kaltoin, tai b.) omien kynsieni huono laatu. Vaihtoehtoihin ei siis kuulu että lakka voisi olla huono. EI,ei,eeeeeei!: c

Tiesittekö että olen ostolakossa? En minäkään:D Mutta näin on näppylät, painostuksesta joudun siis olemaan loppu kuun kynsilakkojen ostolakossa. Olen ollut jo tässä lakossa pari päivää. Enkä siis ole ostanut kuin...ömm..3 lakkaa ja 8 kynsihyrrää näinä päivinä. Yksi näistä kolmesta, on OPIn Spotted <3 Facebookin kynsikoristekirppiksellä joku möi kyseistä lakkaa, ja ehdin sitten vasta jonoon siihen. Mutta, sain viestiä leidiltä jonka kanssa olin aiemmin asioinut, ja hän tarjosi minulle häneltä käyttämättä jäänyttä pulloa(: Jeii,olen siis kohta Spottedin onnellinen omistaja:3








2 kommenttia:

  1. Ihana on kyllä Blazekin :) Taitaa olla samasta kokoelmasta kuin tuo Aurora... alkaa tulla sellainen vastustamaton must have -aalto Zoyan lakkoja kohtaan.

    VastaaPoista
  2. Kauniita ja tarkkoja lakkauksia. Sinulle on haaste blogissani www.caramianblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista

Jätä kommenttia, mutta muista hyvät tavat! Kiitos(: