torstai 29. marraskuuta 2012

Kukkasia

Nyt on ollut pari päivää väliä postauksissa, syynä mm. se että tässä välissä olleet kynnet eivät olleet mitenkään esittelyn arvoiset:D Mutta nyt olisi taas kerrottavaa. Tänään nimittäin tuli postissa kynsikauppa.comista tilaamani paketti, sisällään akryylikynsitarvikkeet. Tosin se on joululahja, joten akryylikynsiin liittyviä postauksia alkaa tulla vasta sitten joulun jälkeen. Ajattelin että voisin tehdä vaihe vaiheelta postauksen siitä miten ensimmäiset akryylikynteni onnistuvat, jotenkin nimittäin oletan tuloksen olevan täystuho...
Mutta asiaan, eli kynsiin. Päätin tällä kertaa kokeilla Kikon 278, jonka olen saanut tuliaisena Saksasta. Koristeita en meinannut tuolle lakalle keksiä millään, joten päädyin sitten lopulta nuihin kukkiin. rakastan CC:n Sugar Plum Fairya, jolle sitten sain käyttöä näihinkin kynsiin.








maanantai 26. marraskuuta 2012

Järjestystä

Hih...Sain vanhan asesalkun kynsilakoilleni(: Minusta tietoa sen verran, että esim. huoneeni on järjestelmällinen kaaos, eli päältä päin näyttää ettei sieltä löydä kuuna päivänä yhtään mitään, mutta tosi asiassa minä itse tiedän kyllä tarkalleen missä mikäkin on. Mutta silti rakastan järjestystä. Joten nyt kun kynsijutut ovat nätissä (köh köh) järjestyksessä, niin ah, jopas piristää:D


Entä miten te säilytätte kynsiroippeitanne?(:

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Turhaakin turhempaa tietoa

Äsh... Judo ja kynsiharrastus eivät sovi yhteen, huomasin taas kerran kun nyppäsin lohjenneen kynteni vastustajan takista.. Aloittaessani judon tänä syksynä oli hyvin lähellä etten olisi myynyt kaikkia lakkojani yms. On kuitenkin niin paljon rahaa käytetty näihin kynsijuttuihin ja on myös rakas harrastus joten päädyin kuitenkin jatkamaan. Plussaksi voisin kyllä nimetä ainakin sen että konadin koko kynnen kuviot sopivat paremmin kuin hyvin näihin nysiin..
Mitenkäs, onko teillä mitään harrastuksia tai ammattia jossa pitkät kynnet ovat nou nou?

lauantai 24. marraskuuta 2012

Lisää vanhoja lakkauksia


Color Club - Worth the risque ja leimaukset konadin mustalla m69-laatasta


Color Club - Sugarplum Fairy ja leimaukset konadin mustalla C1-laatasta


Models Own - Grey Day ja Colorama 51 French White


Maxfactor Glossfinity - Sugar Pink, W7 Cosmic Black ja leimaukset konadin mustalla m63-laatasta


Gosh - Silver, Gosh - Blue Monday sekä tarrat jostain satunnaisesta arkista jonka nimeä en todellakaan muista:D

perjantai 23. marraskuuta 2012

Söpöilyä

Heti piti päästä kokeilemaan tuota OPIa... Ei tuottanut pettymystä, upea levittyvyys ja peitti jo kahdella kerroksella. Koristeiksi päätyi tällaista koala söpöilyä, ja tiedän kyllä ettei koalan käpälän jäljet ole ihan tuollaisia, mutta nämä nyt vain olivat helpompia suloisempia:D Kuviot on tehty suurimmaksi osaksi dotting toolilla sörkkimällä.









Käyttämäni lakat vasemmalta oikealle:
Models Own - Grey Day
technic - Tango Red
technic - Jet Black
OPI - Coney Island Cotton Candy
MAVALA - Minute quick-finish

Ostoksia

Hassua, miten sitä huomaa haluavansa yllättävänkin värisiä lakkoja silloin kun ne ovat 70% alennuksessa.. 
Eli Emotionista OPI Stranger Tides ja Coney Island Cotton Candy sekä We care iconin rajaussivellin. Rajaussiveltimen ostin nyt ihan kynsien maalailua varten (en siis vielä tiedä onko käyttökelpoinen tähän tarkoitukseen)


Kuvakooste

Pistetäänpä tänne alkuun muutamat kuvat vanhoista kynsistä:


Ekat splatterit

 Linnunrata kynnet

Tämän vuoden halloween-kynnet

Heissan!

Ensimmäistä blogiani tässä väsäilen, kun lopulta sitten tulin siihen tulokseen että voisihan niillä kynsikuvilla kiusata muitakin ihmisiä ihan näin julkisesti(; Aloitanpa sitten vaikka kertomalla itsestäni ja minulle tärkeistä asioista aakkosten avulla, jeiiii! (Kiitos niille jotka lukivat edes näin pitkälle)

Asun kotona
Burton Tim
Cesarsshop<3
Dupeja, ei kiitos
En osaa kirjoittaa yhdyssanoja..
Fail
Gekkoja lemmikkeinä
Hollantilainen poikaystävä
Ironinen
Judo
Kissoja myös lemmikkeinä
Lukutoukka
Mukavuudenhaluinen (aka L niinkuin Laiska :D)
Neuroottinen
Omaperäinen
Punapää
Quutamo-Apocalyptica
Raskaan musiikin fani
Syöppö
Tuuliviiri
Uneksija
Väittelijä
Wicked
Yöeläin
Xtran kynsilakan poistoaine
Åbossa ei ole tullut ikinä käytyä : d
Ääliö
Ötökkäkammoinen