maanantai 23. joulukuuta 2013

Jkylän miitti

Heissulivei taas! Minä tyttö kävin Jyväskylässä miittailemassa 15.12 muita kaltaisiani lakkahörhöjä:D Meillä porukka kutistui viiteen, mutta mukavaa oli silti. Oltiin saatu pari sponsoriakin,  Mimax, Adenina ja Kauneutta.com. Kiitokset heille!
Meillä oli ohjelmassa kirppistelyä, kauneimmat kynnet-kisa ja tietty syöööömistä:3 hannele jonka luona tapaaminen järjestettiin oli keksinyt myös meille viihdykkeeksi hauskan kynsiaiheisen pelin(: Ja toki kun kynsimiittiä näin joulun lähellä vietettiin, niin sovittiin myös että jokainen tuo mukanaan n.10€ arvoisen lakka- tai geeliaiheisen lahjan.

Antamaani lahjaan fiksasin sitten pullon Xtran kynsilakanpoistoainetta, kaksi Flormarin glitterlakkaa ja pari arkkia water decalseja. Minulle osui hanneleen geeliaiheinen lahja, jonka sisällöstä muistin hei jopa ottaa kuvan!:D Ihana pinkki paketti sisälsi kaksi kynsifoliopurkkia, gelpaintin, pigmenttijauhetta, "huulitatuoinnin" sekä harjoitussormen. Ja hui hele kun säikähdin ensin tuota paketissa ollutta mallisormea>.< Mutta kiitos vielä hanneleelle hauskasta lahjasta!<3



Mä onnistuin kasvattamaan itselleni kaameat paineet miittikynsien suhteen, sillä apua, kisa!:D Ja no kolmien versioiden jälkeen puolilta öin tyydyin sitten Zoyan hiekkalakoilla (Chyna ja Tomoko) taiteiltuihin teippikynsiin. Tälläistä manikyyriä mä olin suunnitellutkin tässä joulun ala kokeilevani, ja tulipa sitten sekin hoidettua. Ihan hauskathan ne oli, ja kai ne joltain näyttivätkin kun minä satuin sen kynsikisan voittamaan(: Niin ja sattuma suosi minua myös siinä pelissä, sillä voitin siitäkin hanneleen sponssaamaan nyssäkän josta löytyi kynsifoliota, MO:n lakka ja glitterpurkki:3



Ja totta kai, niin kuin aina, heräsin hoitamaan näitä hommia vasta myöhään yöllä. Ajatuksenahan oli tehdä suolaisia joulutorttuja, eli aurinkokuivattu tomaatti-levite ja kinkku mössö täytteenä. Mutta tietysti juuri silloin kun niiden on pakko onnistua, niin jopa pomminvarmat asiat menevät pieleen. Tortuista tuli siis rasvaisia mynnähtäneitä lättyjä:D Kyllä hävetti viedä tarjolle..

Tässäpä vielä yhteiskuvia, ja koko saalis levitettynä;) Ja Adeninan sponsoroima setti jossa oli alunperin 5 Bundle Monsterin laattaa, mutta vaihdoin kolme lakkoihin sillä tippien leimaus ei ole oikein se mun juttu.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttia, mutta muista hyvät tavat! Kiitos(: